Taannoin hämmästyin tavattomasti, kun amerikkalainen guru paheksui suomalaista nuorten yhteiskuntatakuuta. Nuorten yhteiskuntatakuuhan velvoittaa kuntia ja viranomaisia huolehtimaan, että jokaiselle nuorelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka määräajassa ilman työtä tai koulutuspaikkaa jäämisestä. Amerikan gurun mielestä se veltostaa nuorison kuten suomalainen sosiaaliturva ylipäänsä. Nuoriso taantuu, kun äiti ja isi passaavat kaiken valmiina eteen.

Minä taas olen nuorisopsykiatrisesta näkökulmasta katsovana nuorten yhteiskuntatakuusta innoissani. Terveillä ja hyvin kehittyvillä nuorilla on tavoitteita, unelmia ja voimia yrittää ja pyrkiä, kuka mihinkin. Äiti, isä tai yhteiskunta ei voi tehdä terveen nuoren puolesta liikaa, koska nuori nousee siivilleen ja toimii voimiensa ilosta. Sen sijaan nuori, joka lakkaa etenemästä, tarvitsee tukea.

Jos nuori liukuu hiljaa sivuraiteelle, irrottaa ja jää elämään peräkammarissa, kauppakeskuksen takapihoilla tai öisen pelikoneen ääressä, hänellä on kehityksellisiä vaikeuksia. Suotuisasti etenevä nuoruusiän kehitys pyrkii aina eteenpäin. Tahdon ja voiman uupumisen takana on mielenterveyden häiriöitä, oppimisen ongelmia, sosiaalisten, tiedollisten ja käytännöllisten taitojen puutteita, itsetunnon romahtamista. Mikään näistä ei hälvene itsestään odottelemalla sillä aikaa, kun muut samanikäiset rakentavat elämäänsä.

Julkisessa keskustelussa ollaan toisinaan huolissaan siitä, tarjoutuuko koulussa riittävästi mahdollisuuksia kaikkein lahjakkaimmille nuorille. Jospa heidän potentiaalinsa hukkaantuu, kun edetään hitaamman valtajoukon mukaan tai jopa huolehditaan heikoimmista. Terveet ja älykkäät oppilaat edistyvät aina, ja heillä on varaa antaa osaamisestaan heikompien tukemiseen; sekin kehittää. Jos älyllisesti lahjakas oppilas heittäytyy ikävystyneenä häiriköimään luokan liian hitaan etenemisen takia, hän saattaa tarvita tukitoimia tunne-elämän hallinnan ja sosiaalisten taitojen alueella.