Monissa diktatuureissa on tarkat säännöt siitä, millainen on nainen ja on millainen mies. Naiset ovat niitä, joilla on pitkät hiukset ja hame. He synnyttävät kotona oikeanlaisia kansalaisia. Miehet ovat niitä, joilla on lyhyet hiukset ja housut, jotka tekevät päätökset ja haluavat naisia. Lapset oppivat tämän järjestyksen jo äidinmaidosta. Kaikki on ennustettavaa ja siksi kaikki ovat turvassa?

Suomalainen yhteiskunta kilpailee kärkisijoilla maailman tasa-arvoisimman tittelistä. (Miksei tästä puhuta koko ajan: kansallista itsetuntoa nostavat Mannerheim, Sibelius, Angry Birds ja tasa-arvo?) Kaikki saavat myös itse valita romanttiset ja eroottiset kumppaninsa ja päättää parisuhteestaan. Paitsi jos toiveet kohdistuvat samaan sukupuoleen.

Rakkaus samaan sukupuoleen edellyttää suhtautumista. Pitää kerätä nimilistoja ja perustaa yhdistyksiä homoseksuaalisuuden kieltämiseksi. Tai pitää suvaita niin raivokkaasti, että kivitetään petturina nuori ihminen, joka menee tylsiin heteronaimisiin toteutettuaan ensin rohkeasti itseään suhteessa samaa sukupuolta olevaan.

Nuoruusiässä kaikilla on homoeroottisia impulsseja. Joskus ne tulevat tietoisuuteen ja joskus eivät. Ympärillä oleva kulttuuri säätelee, voiko sisimmästään kumpuavia tunteita edes tunnistaa, saati toteuttaa. Nuoruusikä on myös seksuaalisuuden alueella etsimisen aikaa. Miksi meillä muilla pitäisi olla kiire päättää, mihin seksuaaliseen ryhmään nuori kuuluu, tai ylipäänsä nimetä ryhmiä?

Sadat ja tuhannet ovat eronneet kirkosta osoittaakseen paheksuntaansa sille, ettei kirkko taivu pitämään samaa sukupuolta olevia pareja täsmälleen samassa asemassa kuin mies-naispareja. Talviolympialaisia ilmeisesti kuitenkaan jätetty katsomatta siksi, että isäntämaan tiedettiin sortavan seksuaalivähemmistöjä tavoilla, jotka meillä ovat jääneet noitavainojen aikaan. Mutta suomalaisessa urheilussahan toimiikin vain heteroja. Urheilu on monille nuorille läheisempi kehitysympäristö kuin kirkko, eikä urheilijan seksuaalisen suuntautumisen luulisi vaikuttavan sekuntikelloon sen paremmin kuin mittanauhaankaan.

Nuoren seksuaalisen kehityksen tukemisessa on tärkeää ohjata siihen, ettei seksuaalisuuden toteuttaminen vahingoita kumppania eikä nuorta itseään. Siinä ei kumppanin sukupuoli ratkaise.

Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu Nokian Uutisissa