Syksyllä 2009 hallitus teki eduskunnalle esityksen lain lääketieteellisestä muuttamisesta niin, että 12-vuotiaan lapsen olisi katsottu olevan kykenevä ja oikeutettu päättämään itsenäisesti, ilman vanhempiensa suostumusta ja jopa näiden tietämättä, osallistumisestaan kajoavaan lääketieteelliseen tutkimukseen, siis esimerkiksi antamaan geneettisiä näytteitä ja syömään kokeellisia lääkkeitä. Onhan 12-vuotias jo riittävän kehittynyt punnitakseen tällaisen edut ja riskit, ja kantaa vastuun riskin otosta. Vanhempien suostumus on turha kommervenkki, joka häiritsee 12-vuotiaan itsemääräämisoikeutta.  (Hidastaa vielä innovaation pääsyä markkinoille.)

Ennestään laissa lääketieteellisestä tutkimuksesta säädetään, että alle 15-vuotiaiden saamiseksi tutkimuksiin edellytetään vanhempien kirjallinen suostumus. Tutkimusryhmäni ei esimerkiksi saanut lupaa lähettää alle 15-vuotiaille terveyttä koskevia kyselylomakkeita niin, että nuoret antaisivat suostumuksen tutkimukseen itse, vaan ensin tuli hankkia jokaisen vanhemmalta kirjallinen lupa. Nyt esitettiin monin verroin kovempia toimenpiteitä monta vuotta nuorempien vastuulle.

Samaan aikaan ilmeni, että oman sairaanhoitopiirimme potilaskertomusohjeessa oli yllättäen tarkennettu potilaslakia niin, että 12-vuotiaan pitää katsoa olevan kykenevä päättämään itsenäisesti lääketieteellisestä hoidostaan ja kieltämään tietojen luovuttaminen sairaudestaan ja hoidostaan ulkopuolisille kuten vanhemmilleen. Potilaslaissahan mainitaan, että alaikäisen tulee saada osallistua sairauttaan ja sen hoitoa koskevaan päätöksentekoon siinä määrin kuin hänen ikänsä ja kehitystasonsa sallii. Mitään kansainvälisesti tai muutenkaan laajasti hyväksyttyjä linjauksia tai ohjeita siitä, miten alaikäisen kehitystasoa ja sen sallimaa kykyä päätöksentekoon mitataan ja arvioidaan, ei ole. Tehtävä jää tapauskohtaisesti hoidosta vastaavan ammattilaisen päätettäväksi. (Nyttemmin, vuonna 2017, ikäraja on alentunut jo 10 vuoteen).

Itsemääräämisoikeuden toinen puoli on kyky kantaa vastuu päätöksen seurauksista. Missään sellaisessa asiassa, jossa emme odota nuoren kykenevän täyteen vastuunkantoon, ei pitäisi liioin sulkea päätöksenteon ulkopuolelle hänen vanhempiaan, tai muita huoltajiaan, milloin vanhemmat eivät kykene vanhemmuuden vastuuta kantamaan. Erikoissairaanhoidossa ei hoideta mitään niin yksinkertaisia sairauksia ja ongelmia, ettei alaikäinen tarvitsisi vanhempiensa tukea selviytyäkseen sairaudestaan ja hoidon päätöksistä. Esimerkiksi nuorisopsykiatrisessa hoidossa olisi päinvastoin naurettavaa omnipotenssia kuvitella, että me ammattilaiset voisimme antaa varhaisnuorelle salaa vanhemmilta jonkun ihmeitä tekevän terapian, kenties jopa sellaisen, jonka avulla hän sitten selviäisi jopa hänet sairastuttaneista ongelmista kotona. (Oletus, että vanhemmat tekevät pahaa lapselle saadessaan tietoa sairaudesta lienee keskeinen syy syrjäyttää heidät.) – Luonnollisesti hoitoprosessiin voi joka tapauksessa kuulua sellaisia luottamuksellisia keskusteluja, joiden sisältöä ei vanhemmille raportoida.

Pyrkiessäni yhteyteen kaupunkini hammashuollon kanssa huomasin, että minulla on äitinä oikeus hoitaa nettipankkitunnuksilla alle 12-vuotiaan lapseni hammashuollon ajanvarauksia, kunhan teen puolesta-asiointisopimukseen. Allekirjoittaakohan lapsi lupalomakkeen, että äiti saa asioida hammasterveydenhuollon suuntaan? Kantaahan hän asiasta suuremman vastuun kuin äiti. Toisaalta ihmettelen, onko kaupunkimme siis linjannut, ja millä perusteella, että 12 vuotta täyttänyt lapsi on kykenevä ottamaan itse täyden vastuun hampaidensa terveydenhoidosta niin, ettei äideille tarvitse asiointioikeuksia antaa. Nyt on ilmeisesi tärkeää turvata varhaisnuoruusikäisten oikeus mädättää hampaansa.

12-17-vuotiaista on tulossa erikoinen ihmisryhmä, jolla on pelkkiä oikeuksia ja joiden päätöksenteko- ja valintaprosesseja vanhemmat eivät saa häiritä. Vanhempien poissulkemiskehitys alkaa terveydenhuollosta ja se puetaan komealta kuulostavaan itsemääräämisoikeuden kaapuun.  Samaan aikaan vanhempien tulee kuitenkin elättää nuoria, ja jos he tekevät vääriä asioita, vanhemmat samassa ovat jos ei juridisessa vastuussa niin ainakin moraalisia syyllisiä. Nuoren väärä toiminta todistaa, että vanhemmat ovat kyvyttömiä, joten viranomaisen on otettava vastuu nuoresta. Nuorten huostaanotot lisääntyvätkin maassamme räjähdysmäisesti.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Neuvola & Kouluterveys -lehdessä